Laiva saapui Travemündeen maanantai-iltana, ja ajoin pikaisesti emäkaupunki Lyypekkiin jossa valmiiksi varattu budjettihotelli odotti. Aamulla vastassa oli taas edellistäkin kuumempi ja aurinkoisempi päivä, mutta matkaan oli lähdettävä.
Liikenne on selvästi nopeatempoisempaa kuin kotona. Ihmiset menevät eivätkä arvo paikallaan. Vuoroa odotetaan ja tilaa annetaan. Mutkat saattavat olla yllättävänkin jyrkkiä ja kuljettajilta jopa edellytetään omaa harkintaa ja päätöksentekoa.
Tiet ovat sinänsä viihdyttävän mutkaisia ja mäkisiä, ja kulkevat välillä niin vehreiden haltiametsien lävitse että koska tahansa odottaa näkevänsä mäenharjalla huppupäisen metsästäjän pitkäjousen ja parin riistalinnun kanssa. Lehtimetsissä on jotain sellaista taikaa jota minulle ei perisuomalaisen umpeenkasvaneesta kuusimetsästä irtoa, vaikka Suomen luonto kaunis onkin.
Ajaessani Elben rantamaastoissa kyltit varoittivat peurojen lisäksi sammakoista. Ei naurata enää siinä vaiheessa kun mutkan asfaltti on punavihreänä niljakkaista sammakonsuolista. En onneksi törmännyt muihin kuin perinteisiin ötököihin.
Pitkä, nykivä matka yhdistettynä järkyttävään kuumuuteen aikaansaivat sen, että matkan loppupuoli alkoi olla melkoista väkisinsuorittamista. Harkitsen käyttäväni keskiviikon vähän mukavammassa keskustahotellissa lepäilyyn, pyykinpesuun ja jatkoreitin suunnitteluun, mutta katsotaan nyt. Positiivista kuitenkin on että pyörä toimii täydellisesti, en juuri huomaa selkäreppua ajon aikana ja mikrokuitupyyhkeestä sain täydellisen hikiliinan, joka vielä kulkee suoraan vyöllä tuulettumassa.







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti